Uutisissa maailmalla

Matkalla huomaa olevansa välillä useita päiviä uutispimennossa ilman, että tietää lainkaan, mitä maailmalla tai edes maassa, jossa matkustaa, tapahtuu. Uutiskatve tuntuu joskus hyvältä: aina ei tarvitse tietää minuutin tarkkuudella, mitä kaikkia typeryyksiä on milloinkin tapahtumassa ympäri maailman.

Välillä pitää kuitenkin päivittää tietoja tapahtumista, joko netistä, lehdistä tai satunnaisista tv-ruuduista. La Nacion -lehden verkkoversio vaikuttaa hyvältä, samoin päivittäin ilmestyvä englanninkielinen Buenos Aires Herald.

Aamiaista syödessä tänä aamuna katsottiin tv:stä Buenos Airesin rankkasateita. Saa nähdä, minkälainen sää on huomenillalla, kun saavumme bussilla kaupunkiin. Säätiedotusten mukaan ilman pitäisi olla jo viikonloppuna parempi.

Isoin uutisaihe täällä on ollut Rollareiden konsertti, jota on hehkutettu kaikissa lehdissä jo viimeisen viikon ajan. Konsertti on johtanut Buenos Airesissa eurooppalaisia futismellakoita vastaaviin kahakoihin konserttistadionin ulkopuolella, joissa useita ihmisiä on loukkaantunut. Poliisi on ampunut kumiluodeilla riehuvia, liputtomia rollarifaneja.

Kommentointi korjattu

Bloggausten kommentointi ei vaadi enää rekisteröitymistä Blogger-palveluun. Nyt siis kommenttien kirjoittamisen pitäisi onnistua aikaisempaa helpommin.

Jäätikön juurella

Siirryttiin Chilestä Argentiinan puolelle ja ollaan nyt El Calafatessa. Tämä pikkukaupunki näyttää elävän pääasiassa turisteista, jotka pysähtyvät kaupungissa matkalla johonkin Patagonian luontokohteista. Kaupungissa on yksi pääkatu, ja sivukaduista suuri osa on päällystämättömiä.

Eilen käytiin katsomassa Perito Moreno -jäätikköä, joka sijaitsee Los Glaciares -luonnonpuistossa.

Koska Torres del Painessa oltiin jo päästy retkeilemään Patagonian luonnossa, meille riitti tällä kertaa opastettu kierros jäätikölle. Oman huvittavan lisänsä retkeen toivat englantia, espanjaa ja ranskaa sujuvasti vuorotellen ja sekaisin puhuva opas sekä minibussin ovi, joka loppumatkasta ei suostunut enää pysymään kiinni. Takaisin menimmekin sitten kilpailevan matkatoimiston kuljetuksella.

Perillä luonnonpuistossa meidät kuljetettiin laivalle, joka vei järvelle katsomaan jäätikköseinämää. Vaikka lisämaksullinen laiva-ajelu osana ohjelmaa ärsyttikin vähän, laivalta sai erilaisen näkökulman jääseinämään ja pääsi kokemaan aallot, jotka suuren jäälohkareen veteen putoaminen aiheuttaa. Laivaretken jälkeen jäätikköä pääsi katselemaan rauhassa sen edessä olevaan niemeen rakennetuilta tasanteilta.

Jäätikon läheltä erottuivat jään muodot ja monet värit, valkoisesta tummaan siniseen. Myös halkeilevan jään äänet olivat komeaa kuunneltavaa.

Torres del Paine valloitettu!

Tehtiin W-reitti Torres del Painen luonnonpuistossa. Reitin nimi viittaa sen muotoon: reitti käy kolmessa vierekkäin olevassa kuvankauniissa laaksossa.

Emme halunneet raahata Suomesta mukanamme täyttä vaellusvarustusta, joten vuokrasimme varusteet PatagoniaAdventure-hostellimme yhteydessä toimivasta yrityksestä. Saimme sieltä hyvän, mutta hiukan hintavan varustuksen, joka maksoi vajaa 10000 pesoa, eli noin 15 euroa päivää kohden. Rahalle vastineeksi saimme hyvän North Face -teltan, yhden makuupussin (Anni käytti omaansa), kaksi makuualustaa, kaasukeittimen ja Jannelle Gore Tex -takin. Omat hyvät vaelluskengät olivat reissussa kullanarvoiset.

Ostimme kaupasta säkillisen kuivamuonaa vaellusta varten, ja saimme melkein kaiken siitä syödyksi. Tonnikalapasta parmesaanilla ja sieniriisi simpukoilla olivat herkkua. Kaasukeitin toimi hyvin ja oli mukavaa olla omavarainen ruuan suhteen. Puiston retkeilymajoissa, refugioissa, voi myös syödä, mutta se on kallista ja esimerkiksi illallisille pitää ilmoittautua kaksi tuntia etukäteen. Viimeistä iltaa puistossa juhlistimme refugio-illallisella.

Vaellus oli raskas, mutta vaivansa arvoinen. Melkein joka osuudella maisemat olivat täysin erilaiset ja joka välissä avautui uskomattomia näkymiä. Kohokohtia olivat Torres del Painen kolme kivimonoliittihuippua, turkoosi Lago Nordenskjöld, lumihuippuiset vuoret ja Greyn jäätikkö.

Yhteensä vaellukseen meni kaksi vajaata ja neljä kokonaista päivää, joka oli ainakin meidän lähtökunnollamme oikein sopiva aika. Anni on toipunut vaelluksesta paremmin, Jannella on vielä polvet kipeinä niin, että portaiden kiipeäminen ylös ja alas tuntuu tuskalliselta.

Sää yllätti puistossa monta kertaa. Yhtä aikaa oli välillä mieletön tuuli, rankkasade ja auringonpaiste. Tuulenpuuskien nopeus saattaa puistossa kuulemamme mukaan olla jopa 40-60 metriä sekunnissa!

Matkakuvia verkossa

Saatiin muutama kuva verkkoon. Myöhemmin laitetaan varmaan lisää, jos vain löydetään nettikahviloita, joissa on riittävän nopea yhteys.

Tuulisessa kaupungissa

Punta Arenas on yksi maailman eteläisimmistä kaupungeista. Koska olimme kaupungissa loppukesästä, on vaikea kuvitella, millainen se on keskellä talvea. Nytkin tuuli lennätti kaiken irtonaisen ilmaan ja piti hereillä yöllä.

Kävimme kaupungin ensimmäisessä kivitalossa, Sara Braunin palatsissa. Talo on rakennettu 1800-luvun lopulla lammasomaisuudella. Leskeksi jäänyt Sara Braun haetutti käsityöläisiä Euroopasta talonrakennukseen ja toi sieltä kaikki materiaalit. Taloon oli tuotu myös muun muassa Steinwayn flyygeli.

Tuntuu kummalliselta, että joku on päättänyt rakentaa tällaisen talon maailman laidalle, kaupunkiin, joka vieläkin tuntuu olevan vähän sivussa maailman menosta. Eurooppalaisen tyylin seuraaminen kaukaisen mantereen tuulisella reunalla ei varmasti ole ollut helppoa.

Valkoisten muurien sisällä

Kiertelimme päivän verran Punta Arenasissa. Vaikuttavin kokemus oli kävely paikallisella hautausmaalla. Matkoilla hautausmaat kiinnostavat, sillä ne kertovat tarinoita ihmisten elämästä, kaupungin historiasta ja paikallisesta kulttuurista. Täälläpäin haudan tulee olla mahdollisimman komea, ja monella suvulla olikin oma hautamausoleumi.

Valkoisten muurien sisällä kohoavat valkoiset rakennukset ja suuret, muotoon leikatut puut muodostivat kummallisen kuolleitten kaupungin. Tunnelma ei kuitenkaan ollut synkkä, sillä hautoja koristivat lukemattomat kukkaset, ja osa haudoista loisti kirkkaissa väreissä. Miksipä haudat tosiaan eivät voisi olla yhtä yksilöllisiä kuin ihmisten elämät, joiden muistoina ne ovat.

Vastoinkäymisiä ja vesilintuja

Isla Magdalenalle pääseminen osoittautui oletettua vaikeammaksi. Comapa-matkatoimiston iso lautta oli lauantaina varattu turistiryhmälle, joten tavallinen retki saarelle oli peruttu. Muiden matkatoimistojen retket tehtiin pienemmällä aluksella, jolla ei kovan tuulen takia päässyt merelle. Sunnuntaille varaamamme pingviiniretki siis peruttiin. Retkeä odotellessa vietettiin ylimääräinen päivä Punta Arenasissa, mutta rauhallinen ajanvietto oli oikeastaan aika mukavaa.

Perutun saariretken sijaan pääsimme Seno Otwaylle katsomaan pingviinejä läheltä. Vaikka Magallhãesin salmeen olisi ollut hienoa päästä, oli tämäkin pingviinien keskellä kuljeskelu elämys.

Kisailua etelässä

Nähtiin Punta Arenasin torilla Patagonia Expedition Racen joukkueet poseeraamassa rivissä. Osallistujat maksavat 1400 taalaa siitä että saavat kisailla kymmenen päivää Etelä-Patagonian maisemissa. Palkintoja kisasta ei saa.

Koko Patagonia tuntuu olevan erilaisten luontoihmisten ja seikkailijoiden huvipuisto, jossa voi vaellella, kajakoida ja kiivetä vuorille. Matkalaiset ovat ulkomaalaisia Amerikasta tai Euroopasta, chileläisiä reissaajia emme ole täällä vielä tavanneet.

Melkein mantereen kärjessä

Selvittiin maailman laidalle Etelä-Patagonian Punta Arenasiin. Bussimatka kesti 35 tuntia, jonka aikana pysähdyttiin kahdesti. Matka sujui yllättävän helposti upeita maisemia katsellessa ja kirjoja lukiessa, vaikka jalat vähän puutuivatkin.

Tuntuu hienolta, että päästiin tänne asti maata pitkin. Suurin osa edellisessä hostellissa tapaamistamme oli mennyt Etelä-Chileen lentäen. Nyt tarvitsisi tämän mantereen kartan, että voisi piirtää pitkän viivan!

Bussimatkan ensimmäisen päivän ilta meni Andeja auringonlaskussa ihaillessa. TV:stä näytettiin muun muassa hölmö komedia, jossa kaksi heteromiestä eksyi homoristeilylle, ja tietysti myös 80-luvun musiikkivideoita. Yön jälkeen ympärillemme avautui Argentiinan loputon tasanko, jolla nähtiin kaksi paikallista cowboyta ja laaman sukuinen otus.

Tänään ollaan hoidettu asioita, kuten viety pyykkiä pesulaan. Illalla varmaan kokkaillaan omia ruokia hostellilla. Bussieväiden ja kummallisten paikallisten ruokakokemusten jälkeen itse laitettu ruoka houkuttelee. Huomenna mennään Magalhãesinsalmen Isla Magdalena-saareen katsomaan vähän lisää pingviinejä, jos sää sallii. Ensi viikolla matka jatkuu Torres del Painen luonnonpuistoon.

Hostellit Chilessä

Chilen hostelliskene vaikuttaa hyvältä. Let´s Go -opaskirjamme suosittelemat hostellit ja Backpackers in Chile -palvelun vihkosesta löydetyt paikat ovat olleet mainioita. Monissa paikoissa on ollut yhteisiä tiloja hengailua varten, kirjanvaihtomahdollisuus, Internet, keittiö ja aamupala.

Luontohavaintoja

Kävimme päiväkävelyllä Chiloén luonnonpuistossa. Tie puistoon kulki tutunnäköisessä maastossa, vaikka läheltä katsottuna kasvit ovatkin täysin toisenlaisia kuin koti-Suomessa.

Tepual-sademetsä, jonka kohtasimme perillä, oli kuitenkin jotain aivan muuta. Puut kasvoivat kerroksittain ja kasvillisuus muodosti villejä siltoja ja kujia. Metsässä saattoi kuvitella kasvavan tuntemattomia rohtoja, joita vain paikalliset parantajat sieltä osaisivat hakea. Rantadyynejä hallitsivat valtavat raparperia muistuttavat kasvit. Valtameren rannassa oli suuria aaltoja ja vain muutama ihminen.

Delfiinejä ja mökkitunnelmaa

Vietimme kaksi yötä Chiloen Chonchissa. Pikkukylä oli rauhallinen ja tuntui aidolta kyläyhteisöltä. Ensimmäisenä iltana rannassa näytettiin elokuvaa auton katolle rakennetulla kankaalla, ja kylän väki kokoontui kadulle katselemaan.

Ikkunastamme näkyi jälleen meri, ja Esmeralda-hostellin kanadalaissyntyinen omistaja Carlos teki loistavan kalaillallisen. Huoneemme oli ulkorakennuksessa, jota ympäröivät omena- ja luumupuut. Tunnelma oli kuin kesämökillä — onneksi Suomen kesäkin lähestyy.

Aamiaisella katselimme merta, jossa delfiinit hyppivät aamuauringossa. Kauankohan tämä pikkukylä pysyy samanlaisena?

Pingviinejä katsomassa

Omatoimimatkailuun kyllästyneinä varasimme tänä aamuna kiertoajelun Chiloén pingviiniyhdyskuntaa katsomaan. Kiersimme "Islotes de Puñihuil" -luodot kumiveneellä ja pääsimme ihmettelemään ainoata pingviiniyhdyskuntaa, jossa pesivät sekä humboldtin että magellanin pingviinit. Kesän loppuessa lajit lähtevät eri suuntiin: humboldtit pohjoiseen ja magellaanit etelään.

"Pingviinisafari" isojen aaltojen keskellä oli elämys ja luontokuviakin taidettiin saada.

Vuoden 1960 maanjäristys

Chiloén saaristossa opas esitteli saksalaisten rakentaman junaradan jäänteitä, jotka olivat rantahiekalla, vain muutaman metrin päässä merestä. Alun perin rata ei kulkenut näin lähellä rantaa, vaan maaston muodot muuttuivat vuonna 1960, kun historian voimakkain mitattu maanjäristys ja sen synnyttämä hyökyaalto aiheuttivat tuhoja näillä Chilen alueilla.

Kuvat Chiloésta tuhon jälkeen näyttävät kuinka täydellisesti talot tuhoutuivat. Ancudin kaupunki on kuitenkin viehättävä, vaikka vanhoja rakennuksia ei rannassa enää olekaan.

Juomakulttuuria

Vaikka luulisi, että tällä puolen maailmaa juomakulttuuri muodostuu lähinnä viineistä, olemme matkan aikana kokeneet myös muita nestemäisiä elämyksiä.

Yllättävintä lienee, että chileläiset osaavat myös tehdä olutta. Saksalaisten maahanmuuttajien perintö näkyy protestanttisen kirkkoarkkitehtuurin lisäksi olutvalikoimassa, joka sisältää muun muassa mainiota tummaa bock-olutta. Paikallinen olut tulee Valdíviassa sijaitsevasta Kunstmannin olutpanimosta.

Ilon aiheena aurinkoisina päivinä ovat olleet myös hedelmämehut, joita Chilessä tehdään kaikista mahdollisista hedelmistä ja joita voi ostaa lähes joka kuppilasta. Erityisesti rasvaisten empanadojen, paikallisten lihisten, kanssa ateriakokonaisuuden muodostanut aprikoosimehu maistui loistavalta.

Viinitiloille emme ole ainakaan vielä ehtineet, joten viinikokemukset ovat jääneet muutamaan ruoan kanssa nautittuun lasilliseen paikallisia, arkisia punaviinejä. Gato Negro tuntuu olevan paikallinen viinien Coca Cola, jota myydään joka marketissa ja joka sponsoroi konsertteja ja urheilutapahtumia.

Matka etenee

Ollaan matkattu Valparaísosta etelään jo yli tuhat kilometriä. Alkumatka meni nopeasti yöbussissa, jolla kuljimme Santiagosta Valdíviaan. Vajaan 12 tunnin matka taittui mukavasti "salon cama" -mallisessa bussissa, jossa penkit sai avattua melkein makuuasentoon. Suomessa ei näin ylellisiä linja-autoja ole, mutta Chilestä puuttuvatkin lähes kokonaan rautatiet.

Nyt ollaan Chiloén saaristossa, Chilen Ahvenanmaalla. Tyyni valtameri näkyy hostal-huoneen ikkunasta.

Valparaíso kiipeilee kukkuloille

Tyynen valtameren rannassa makoileva, lähikukkuloille ulottuva Valparaíso on kiehtova kaupunki. Alakaupungista kukkuloille pääsee kiskoilla kulkevilla hisseillä. Kaupungin talot ovat värikkäitä ja kaikkialla liikkuu kulkukoiria ja -kissoja. Taloja on kukkuloilla kerroksittain.

Kuljeskelimme keskipäivän pilvipoudassa kaupungin laella ja otimme kuvia. Yövyimme kivassa Luna Sonrisa pikkuhostalissa, jossa oli mosaiikkipöytä, hyvä aamiainen ja pelkästään pohjoiseurooppalaisia matkalaisia. Kaupungista olisi voinut nauttia pidempäänkin, mutta bussiliput oli jo varattu. Ensi yönä matka jatkuu kohti etelää.

Nerudan kodit

Yllättäen matkallemme tuli teema, kun ihastuttiin Nerudan La Chascona -kotiin Santiagossa ja päätettiin käydä katsomassa loputkin kaksi kotia: Sebastiana Valparaisossa ja Isla Negra Chilen rannikolla.

Neruda sisusti kotinsa meriteemalla ja maailmalta keräilemillään esineillä. Kodit ovat leikkisä kokoelma portaita, laivojen keulakuvia, afrikkalaisia naamioita ja värikkäitä juomalaseja. Jokaisessa kodissa on myös baari tai useampia, joissa Neruda vietti aikaa ystäviensä kanssa. Baaritiskin taakse oli vain Nerudalla itsellään lupa mennä.

Kodit kertovat, että Neruda rakasti ystäviä ja leikkimieltä ja oli ikuinen romantikko. Olisikohan mahdollista tuoda omaan kotiin asioita, jotka muistuttavat, että elämää ei kannata ottaa turhan vakavasti?