Jeeppiretki Bolivian ylängöllä
Viime tiistaista perjantaihin olimme jeeppiretkellä Bolivian ylängöllä, jonne pääsimme suoraan Tupizasta. Alunperin tarkoituksemme oli tehdä retki Uyunista, mutta se, että emme saaneet junapaikkoja Uyuniin, osoittautui hyväksi onneksi: pääsimme lähtemään retkelle Tupizasta jo seuraavana aamuna ja reittiin kuului pieniä kyliä, joita ei olisi nähnyt Uyunista tehdyllä retkellä.
Retki oli onnistunut mukavan matkaseuran ja hyvän opaspariskunnan, Alberton ja Elizabethin, ansiosta. Seuranamme oli Xavier Ranskasta ja Nils ja Kristin Tanskasta. Paikalliset oppaat osasivat kertoa meille paljon kylistä, kaivoksista, traditioista ja Bolivian poliittisesta tilanteesta.
Koko retken ajan olimme yli 3600 metrin korkeudessa, korkeimmillaan kävimme 4930 metrissä, koko läntisen Euroopan yläpuolella. Korkeus tuntui päänsärkynä, hengästymisenä ja hetkittäin lihasten puutumisena. Vähitellen korkeuteen tottui. Paikalliset käyttävät kokalehtiä teenä tai pureskellen muun muassa korkeuden vaikutusten lievittämiseen. Me matkalaiset luotimme lähinnä ibuprofeenin ja parasetamolin voimaan.
Neljän päivän aikana ehdimme nähdä monenlaista luontoa: flamingoja värikkäissä järvissä, korkeita vuoria, geysirejä, kaktuksia ja Salar de Uyunin, maailman suurimman suola-aavikon. Pääsimme myös uimaan hiukan rikintuoksuisessa, mutta ihanan lämpimässä, kuumassa lähteessä. Mieleen jäi luonnon karuus. Näin korkealla ekosysteemit ovat hauraita, ja niiden säilyminen tuntuu lähes uskomattomalta.
Luonnon lisäksi kiinnostavaa oli nähdä, kuinka ihmiset voivat elää ja tulla toimeen korkealla vuoristossa. Altiplanolla eletään hyvin samalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten. Elämä perustuu laamankasvatukseen. Kerran vuodessa kylästä lähdetään monen kuukauden matkalle suurempaan kaupunkiin myymään laaman lihaa ja villaa. Tuloilla ostetaan muita elintarpeita, kuten maissia, perunoita, öljyä ja sokeria. Nykyisellään elämä on kuitenkin hyvin köyhää. Siksi kylien miesväki etsii töitä kaivoksista ja kaupungeista. Kouluttamattomalle maaseudun väestölle työtä on huonosti tarjolla.
Retki oli onnistunut mukavan matkaseuran ja hyvän opaspariskunnan, Alberton ja Elizabethin, ansiosta. Seuranamme oli Xavier Ranskasta ja Nils ja Kristin Tanskasta. Paikalliset oppaat osasivat kertoa meille paljon kylistä, kaivoksista, traditioista ja Bolivian poliittisesta tilanteesta.
Koko retken ajan olimme yli 3600 metrin korkeudessa, korkeimmillaan kävimme 4930 metrissä, koko läntisen Euroopan yläpuolella. Korkeus tuntui päänsärkynä, hengästymisenä ja hetkittäin lihasten puutumisena. Vähitellen korkeuteen tottui. Paikalliset käyttävät kokalehtiä teenä tai pureskellen muun muassa korkeuden vaikutusten lievittämiseen. Me matkalaiset luotimme lähinnä ibuprofeenin ja parasetamolin voimaan.
Neljän päivän aikana ehdimme nähdä monenlaista luontoa: flamingoja värikkäissä järvissä, korkeita vuoria, geysirejä, kaktuksia ja Salar de Uyunin, maailman suurimman suola-aavikon. Pääsimme myös uimaan hiukan rikintuoksuisessa, mutta ihanan lämpimässä, kuumassa lähteessä. Mieleen jäi luonnon karuus. Näin korkealla ekosysteemit ovat hauraita, ja niiden säilyminen tuntuu lähes uskomattomalta.
Luonnon lisäksi kiinnostavaa oli nähdä, kuinka ihmiset voivat elää ja tulla toimeen korkealla vuoristossa. Altiplanolla eletään hyvin samalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten. Elämä perustuu laamankasvatukseen. Kerran vuodessa kylästä lähdetään monen kuukauden matkalle suurempaan kaupunkiin myymään laaman lihaa ja villaa. Tuloilla ostetaan muita elintarpeita, kuten maissia, perunoita, öljyä ja sokeria. Nykyisellään elämä on kuitenkin hyvin köyhää. Siksi kylien miesväki etsii töitä kaivoksista ja kaupungeista. Kouluttamattomalle maaseudun väestölle työtä on huonosti tarjolla.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu