1.4.06

Onnellisesti kotona

Nyt olemme onnellisesti kotona Suomessa. Viimeiset matkapäivät olivat kuitenkin vähän turhan jännittävät.

Meidät ryöstettiin veitsellä uhaten viimeisenä iltana Limassa, juuri kun olimme menossa takaisin hostellille. Ryöstö tapahtui puoli seitsemältä illalla, juuri auringonlaskun jälkeen. Ryöstäjät toimivat ammattimaisen tehokkaasti, veivät reput ja tarkistivat kaikki taskut. Menetettiin digikamera ja yksi kännykkä. Onneksi esimerkiksi matkakuvia ei mennyt ryöstäjien mukana. Loppuilta vietettiinkin sitten Liman töykeän turistipoliisin kuulusteltavana.

Lähdimme paluumatkalle kohti Suomea seuraavana aamuyönä kello neljä, taksilla hostellilta. Matka Miamin ja Lontoon kautta kesti yli 30 tuntia. Paluumatkakaan ei sujunut aivan ongelmitta, sillä Jannen passin henkilötietosivu oli irronnut kokonaan edellisenä iltana ja American Airlinesin piti varmistaa Yhdysvaltojen suurlähetystöstä, että meidät voidaan päästää Ameriikan maaperälle. Onneksi saimme läpikulkuluvan ja pääsimme monen passintarkastuspisteen kautta Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Kotona tuntui kummalliselta kaikki tavara mitä omistetaan — matkalla selvittiin kuitenkin kaksi kuukautta rinkkaan mahtuvalla tavaramäärällä. Myös suiku, josta tuli lämmintä vettä valtavia määriä, oli ylellinen kokemus.

29.3.06

Lähes terveenä

Saimme hyviä uutisia Annin vatsasta: labratesteistä ei löytynyt mitään tulehduksen aiheuttajaa. Antibiootit tuli siis syötyä turhaan, mutta toisaalta parasta olla varovainen näin matkalla. Pieni kuumeen nousu pysyy mysteerinä, mutta onneksi Suomessa pääsee taas helposti lääkäriin, jos oireet jatkuvat.

Turvallisesti Limassa

Chinchasta emme oikein saaneet otetta. Kaupunki oli hälyinen, kaoottinen ja ruma. Toisaalta ihmisvilinä, valtava toriviidakko ja moottoripyörätaksit olivat myös kiehtovia. Afrokulttuuri, jota opaskirja oli hehkuttanut, ei näkynyt kaupungissa juuri muussa kuin joidenkin vastaantulijoiden tummassa ihonvärissä ja kasvonpiirteissä. Yritimme löytää afroyöelämää, mutta löysimme vain pari satunnaista baaria ja loputtomasti kasinoita. Niinpä menimme nukkumaan. Myöhemmin Lonely Planet tiesi kertoa meille, että yöelämä olisi ollut jossakin sivummalla olevassa kaupunginosassa, puolen tunnin matkan päässä keskustasta.

Tulimme Chinchasta lauantaina Limaan, kun Annilla oli nousevaa kuumetta ja kaipasimme vähän rauhaa jatkuvasta reissaamisesta. Kävimme lääkärissä, joka totesi syylliseksi vatsapöpön ja antoi lääkkeeksi antibioottia.

Kun saavuimme bussilla Limaan ja astuimme ulos bussiasemalta, paikalliset ihmiset vetäisivät meidät sisään lipputoimiston suojiin ja sanoivat, että kadulla ei ole turvallista. Pian joukko nuoria juoksi pitkin katua. Nuorten ympärillä oli poliiseja, jotka heiluttivat pamppujaan. Tilanne meni ohi nopeasti. Kysyimme ympärilläolijoilta, mitä oikein tapahtui. Meille kerrottiin, että nuoret olivat futisfaneja, ja että niitä kannattaa varoa, sillä meno voi nopeasti ryöstäytyä käsistä.

Limassa, kuten varmaan kaikissa suurkaupungeissa, tuloerot korostuvat. Liman ympäristössä asuvat monet Perun kaikkein vauraimmista ihmisistä. Miraflores on rikkaiden kaupunginosa, jossa on hienoja ravintoloita ja amerikkalaistyylinen ostoskeskus. Toisaalta kaupungin ympärille kasvavat myös hökkelikylät, joihin ihmiset muuttavat maalta paremman elämän toivossa. Kahdeksankymmentäluvulla maaltamuuttoa lisäsi myös terrorismi.

Ensimmäiset kaksi yötä nukuimme Friend's House -hostellissa. Huoneemme oli kuitenkin ikävän homeinen ja yöllä ihmiset melusivat niin, ettemme saaneet nukuttua. Vaihdoimme majapaikkaa The Point -hostelliin, joka on aivan mahtava paikka. Oikeastaan matkamme sulkeutuu mukavasti ympyränä. Ensimmäinen majapaikkamme, Casa Roja Santiagossa, oli hengailuhostelli omalla pienellä puutarhalla. Nyt olemme taas matkan viimeiset päivät hengailuhostellissa, jonka puutarhan riippumatoissa voi loikoa kirjaa lukien.

The Point on Barrancossa, entisessä boheemikaupunginosassa, jonka värikkäät talot ja leppoisa tunnelma viehättävät. Suomeen palattua jää varmasti kaipaamaan lämmön lisäksi kirkkaita värejä. Kaikissa neljässä matkamme maassa kirkkaat punaiset, lämpimänkeltaiset, vihreät ja syvänsiniset värit ovat koristaneet seiniä, kankaita ja ihmisten vaatteita.

Kun eilen kerroimme lompakosta, joka meiltä yritettiin ryövätä, kuulimme muilta matkaajilta erilaisista asioista, jotka heiltä oli kadonnut. Moni oli ollut varomaton ja laittanut esimerkiksi päivälaukkunsa bussin ylähyllylle. Harmittavinta on, kun kuvat tai matkapäiväkirja katoavat. Paras tarina, joka kerrottiin, oli kuitenkin rosvosta, joka kohteliaasti palautti ryöstettäville muistikortit, passit ja kortit, joille hänellä ei ollut käyttöä. Tällaista rosvoa tekisi melkein mieli kiittää ryöstön jälkeen!

25.3.06

Chinchassa

Hotelli ja rantaloma Punta Hermosassa olivat mukavaa vaihtelua reissaamiselle. Nyt ollaan taas uudessa kaupungissa, Chinchassa, ihmettelemässä afro-perulaista elämänmenoa. Kaupungissa perulaiseen kulttuuriin yhdistyy afrikkalaisia sävyjä, sillä alueelle tuotiin aikoinaan orjia työskentelemään puuvillapelloilla.

Matka Punta Hermosan pikkukaupungista Chinchaan oli monivaiheinen: Ensin otimme pakettiautoon tehdyn combi-bussin Panamericana-moottoritien laitaan, sieltä toisen bussin Malaan. Malasta jatkoimme combilla Cañeteen, josta lopulta saimme bussin perille.

Saapuessamme Chinchaan eräs matkustajista yritti ryöstää lompakon Jannen repusta. Onneksi rosmo ei ehtinyt viedä lompakosta mitään, vaan huomatessamme lompakon kadonneen hän pudotti sen lattialle. Lompakko oli pikkurahalompakko, jossa ei olisi ollutkaan luottokortteja tai muuta arvokasta.

Myöhemmin luimme netistä, että alueella toimii ammattimaisia rikollisryhmiä, jotka ryöstävät matkustajien omaisuutta Piscon ympäristön bussilinjoilla. Yritämme olla entistäkin varovaisempia omaisuutemme kanssa.

23.3.06

Ollaan rantsussa

Eilen tehtiin pikasiirtymä Cuscosta, Perun ylängöltä rannikolle. Otimme iltapäivällä matkamme ensimmäisen, tunnin mittaisen lennon Limaan. Lentokentältä tulimme taksilla kaupungin keskustaan ja jatkoimme suoraan Punta Hermosan rantakohteeseen, runsaan tunnin bussimatkan päähän Limasta.

Majapaikkamme, Casa Barco, on mahtava. Nukumme hotellin halvimmassa huoneessa kerrossängyssä, mutta voimme nauttia paikan uima-altaasta, ilmaisesta internetistä ja pihasta kuin kroisokset. Rantakylä on rauhallinen paikallisten lomanviettopaikka, jossa riittää hiekkarantoja ja josta löytyy myös muutama kelpo ravintola illastamista varten.

Nyt lähdemme nauttimaan lämmöstä, auringosta ja hapen määrästä — altiplanon ohuen ilman jälkeen!

Legendojen keskellä

Legendat ja todellisuus, alkuperäisuskonto ja katolilaisuus kietoutuvat toisiinsa altiplanolla. Boliviassa tuntui, että uskomukset ja esi-isiltä perityt tavat olivat arkipäivää. Ylängön kulttuuri on myös Perussa hyvin samanlaista, tosin ehkä vähän vähemmän villiä kuin naapurimaassa.

Bolivian ylängöllä, maastossa, johon vie laamapolkujen lisäksi ainoastaan jeepillä kuljettava reitti, saavuimme hylättyyn kylään. Aikoinaan paikalla oli kukoistava kylä, joka kaivoi hopeaa läheisestä vuoresta. Nykyään alue on tyhjä, sillä kylän yllä on kirous, joka pelottaa edelleen lähialueiden asukkaita. Kylä perustettiin viisisataa vuotta sitten. Kaksisataa vuotta sitten se hylättiin. Mitä siis tapahtui? Oppaamme osasi kertoa aavekylän tarinan:

Vuoren juurella oli suuri kylä, jonka päällikkö määräsi tarkkaan asukkaiden elämäntavan. Jokainen nainen naitettiin seitsemälle miehelle, ja syntyvät tyttölapset myytiin. Vastineeksi saatiin ruokaa ja jauhoa, jolla valkaistiin talojen seinät. Miehet tekivät töitä viereisen vuoren kaivoksessa, josta kaivettiin hopeaa.

Aikojen kuluessa kylän asukkaista alkoi tuntua, että heidän tapansa elää ei voi olla oikea. Kyläläiset kokoontuivat keskustelemaan, mitä asialle voisi tehdä, ja lähettivät lopulta kaksi miestä Potosín kaupunkiin, jonka hallintoalueeseen kylä kuului. Toiveena oli, että alueelle lähetettäisiin apuvoimia, jotka saisivat päämiehen kuriin.

Perillä Potosíssa miehet menivät virkamiesten puheille. Hallinnolla oli kuitenkin liian kiire muiden asioiden kanssa, eikä ketään haluttu lähettää kaukaiseen kylään. Seuraavaksi miehet kertoivat ongelmasta papille. Pappia kyläläisten tarina säälitti, ja hän lupasi tulla kylään opettamaan sen asukkaille kristillisempiä elämäntapoja.

Kylän päällikkö tiesi kaiken aikaa, mitä kyläläiset hänen selkänsä takana juonivat, sillä hän oli kukapa muukaan kuin itse paholainen. Papin saapuessa kylään päälliköllä oli hänelle valmiina lahja, paketillinen kultaa ja hopeaa. Kun pappi otti lahjan käteensä, hän joutui päällikön valtaan. Hän ei enää kyennyt auttamaan kyläläisiä, vaan palasi kaupunkiin.

Kului seitsemän vuotta, ja kylän elämä jatkui entisellään, kunnes kylään saapui Potosísta lähetetty piispa. Piispaa oli odottamassa samanlainen paketti, kuin aiemmin saapunutta pappiakin. Piispa pyysi, että lahja asetettaisiin maahan häntä odottamaan, eikä näin joutunut pahan valtaan. Närkästynyt paholainen sanoi piispalle, että heidän pitäisi puhua: hän voisi kertoa piispalle, miten tätä hänelle tuttua kansaa kannattaa johtaa. Piispa suostui ja ehdotti, että he tapaisivat seuraavana aamuna ennen auringon nousua.

Aamulla, vielä pimeässä, piispa ja kylän päämies tapasivat. Piispa sanoi, että suostuu kuuntelemaan päällikköä, kunhan tämä ensin vie erään kirjan viereisen vuoren laelle. Paholainen lähti kantamaan pyhää kirjaa ja sai sen lopulta perille vuoren huipulle. Väsyneenä hän nukahti kirjan viereen.

Aamun ensimmäiset auringonsäteet herättivät paholaisen, joka huomasi, että kirja oli kahlinnut hänet vuoren seinämään. Kyläläisten petoksesta raivostuneena hän kirosi kylän ja sen läheisen kaivosvuoren. Ajan kuluessa kirous alkoi vaikuttaa, ja kyläläiset kuolivat yksi kerrallaan sairauksiin ja onnettomuuksiin. Myös kaikki, jotka myöhemmin löysivät vuoresta hopeaa, kuolivat ennen aikojaan.


Kylässä oli merkkejä myös uudesta asutuksesta. Kymmenisen vuotta sitten joukko ihmisiä oli muuttanut jälleen kylään ja alkanut kaivaa hopeaa viereisestä vuoresta. Uudetkin rakennukset oli kuitenkin hylätty pian, sillä öisin aavekylä heräsi elämään, ja kaikkialta ympäriltä kuului kyläläisten elämän ääniä. Uskomukset elävät maaseudulla edelleen vahvoina.

Pachamama

Ohitimme Potosissa jonon autoja, jotka oli koristeltu paikallisen katolisen pyhimyksen juhlapäivän kunniaksi. Jäimme ihmettelemään koristeltuja autoja, jotka oli peitelty loputtomalla määrällä värikkäitä kankaita, pehmonalleja ja hopea-astiastoja. Kaksi miestä pysäytti meidät autonsa viereen ja tarjosi chichaa, mietoa maissiolutta, pienestä lasista. Juoman nauttimistapa yllätti tässä kristillisessä juhlassa: lasista kuului ensin kaataa tilkka auton renkaille uhrauksena Pachamamalle, ja vasta sitten juoda loput.

Pachamama eli äiti maa on altiplanolla edelleen tärkeä jumalhahmo. Bolivian maaseudulla Pachamamalle uhrataan tärkeinä vuoden kiertoon liittyvinä päivinä neitsytlaamoja, jotka haudataan maahan. Uhrikummuille kaadetaan myös viinaa, chichaa ja kokalehtiä. Perussa laamojen sijaan nykyisin uhrataan marsuja ja eläinten lisäksi muun muassa rahaa ja kokalehtiä.

Sairaan ihmisen pelastumiseksi Pachamamalle viedään uhrilahjoja, jotta tämä veisi ne eikä sairasta mukanaan. Tärkeää on, että lahjat laitetaan lähelle maata ja piiloon esimerkiksi kallionkielekkeen alle, etteivät auringon tai vuorien jumalat näkisi niitä.

22.3.06

Machu Picchua ihmettelemässä

Kiipesimme Machu Picchulle kahdeksalta aamulla vieressä olevalta Aguas Calientesin turistikylästä, jossa yövyimme. Koko alue oli vielä aamulla sumun peitossa, emmekä meinanneet edes löytää raunioita. Vähitellen ilma kuitenkin kirkastui ja näimme alueen koko komeudessaan. Kuvista ei näe kunnolla sen mahtavaa sijaintia: Machu Picchu on korkean ja jyrkän vuoren laella, jonka turvana on vuoren ympäri kiertävä joki.

Aamulla yhtä aikaa kanssamme alueelle virtasi vuorilta Inca Trail -vaelluksen tehneitä matkaajia. Vaelluksen päätepiste ja loppuhuipennus on Machu Picchu. Inca Trail on saavuttanut muutamassa vuodessa huikean suosion. Nykyään vaelluksen saa tehdä ainoastaan 500 ihmistä päivässä. Inca Trail pitääkin siksi varata ainakin kuukausi etukäteen ja hinta neljän päivän vaellukselle on huikeat 200-300 taalaa! Olimme tyytyväisiä, ettemme edes yrittäneet tätä massavaellusta, vaan teimme Boliviassa vaihtoehtoisen vaelluksen inkojen rakentamaa polkua pitkin.

Muutama tunti myöhemmin paikalle saapuivat turistiryhmät kaikista maailman kolkista. Monet turisteista tulevat aamulla suoraan junalla Cuscosta. Myös Suomesta oli paikalla yksi kahdenkymmenen sedän ja tädin lauma Olympiamatkojen johdattamana. Matkatoimiston järjestämänä matkana Machu Picchulle pääseminen on helppoa.

Vuokrasimme lopulta oman oppaan alueelle, kun kaipasimme lisää tietoa historiasta ja tarinoita alueeseen liittyen. Opas oli linkki menneen ja nykyisyyden välille. Oppaan puheet saivat meidät vakuuttumaan siitä, että sama kansa, joka rakensi temppelit, asuu edelleen alueella. Opas esimerkiksi kertoi siitä, kuinka aikaisemmin alueella ennustettiin laamojen sisäelimistä, mutta nykyään ihmiset käyttävät ennustamiseen marsujen sisuskaluja!

20.3.06

Matka jatkuu Perun puolella

Viimeiset päivät Boliviassa kuluivat Titicaca-järven rannalla. Yövyimme Copacabanassa, mistä teimme päiväretken Isla del Sol -saarelle. Saari oli pyhä jo inkoja edeltävälle Tiwanacu-kulttuurille. Valloitettuaan alueen inkat tekivät siitä tärkeän uskonnollisen keskuksen. Inkojen tekemistä rakennelmista jäljellä on kuitenkin vain muutamia raunioita, joten niiden katselun lisäksi kävelimme kolmen tunnin matkan saaren halki. Kävellessä pääsimme katselemaan saarta ja järveä ja kuvittelemaan menneitä aikoja.

Kokemusta häiritsivät hieman polun mutkissa olevat paikalliset, jotka myivät naposteltavaa turisteille, ja lapset lampaiden ja laamojen kanssa, jotka halusivat valokuvaan korvausta vastaan. Turismi lisäelinkeinona saarelaisille ei tietenkään ole huono asia, mutta turistien kohtelun toivoisi olevan vähän vähemmän päällekäyvää.

Copacabanasta jatkoimme suoraan Perun puolelle Cuscoon. Toisin kuin Argentiinan ja Bolivian rajalla, kävellen tapahtunut rajan ylitys oli rauhallinen. Tavarasäkkejä muurahaisten tavoin juoksujalkaa kantavien ihmisten sijaan rajalla oli ainoastaan turisteille lähes mitä tahansa kaupittelevia paikallisia. Ilmeisesti tämä raja ei ole tavaraliikenteelle tärkeä, koska tavaraa voidaan kuljettaa maiden välissä olevaa järveä pitkin.

Meille oli Copacabanassa myyty tilava bussi, jossa on wc ja jonka matka-aika olisi noin kuusi tuntia. Täkäläiset bussit jo tuntien oletimme, että matka kestäisi lähemmäs kahdeksan tuntia, kuten opaskirjakin antoi ymmärtää. Kun vaihdoimme bussia Punossa Perun puolella, meidät ohjattiin bussiin, joka oli jo nähnyt parhaat päivänsä. Jalkatilaa oli vähän, eikä bussissa tietenkään ollut vessaa.

Epätoivo alkoi kasvaa, kun kuuden tunnin matkan jälkeen oltiin vasta edellisessä kaupungissa, ulkona oli pilkkopimeää ja satoi, ja tv:stä alkoi jo toinen toisesta maailmansodasta kertova elokuva. Lopulta pääsimme perille Cuscoon puoli yhden jälkeen yöllä, yli yhdeksän tuntia matkattuamme. Onneksi majapaikka oli varattuna ja taksi vei meidät sen ovelle.

Hospedaje Royal Frankenstein oli miellyttävä kauhuaiheisesta sisustuksestaan huolimatta, akvaariossa oli isoja kaloja ja viidakon keskellä iguana. Majapaikan isäntäväki oli erittäin ystävällistä: saimme jopa yöpalaksi keksiä ja banaania, kun valitimme nälkäämme.

Cuscosta matka jatkuu tietenkin Macchu Picchuun, jonka valloitamme huomisaamuna, jos kaikki menee edes suurinpiirtein suunnitelmien mukaan.

19.3.06

Inkapolulla

Kolmen päivän retki Takesi-reitillä oli ristiriitainen mutta hieno kokemus. Matka alkoi autokyydillä pikkukylään, josta mukaan lähti ensimmäiseksi päiväksi toinen kantaja. Vähän kylän jälkeen auto pysähtyi ylämäkeen ja kuski totesi, että tästä on hyvä lähteä matkaan.

Reitti alkoi lähes tuhannen metrin nousulla, ja tietysti sateessa. Kaksi kantajaa hävisivät pian näkyvistä, ja mukanamme kulkeva kokki piti koko ajan pienen etumatkan. Vaikka olimmekin muuten korkeuksiin tottuneet, vaellus rinkka selässä tuntui raskaalta. Hotellista lähtiessä meitä vielä huvittivat kevyet rinkat, joissa kannoimme ainoastaan omat vaatteemme ja makuupussit ja -alustat.

Noin 4700 metrissä oli vaelluksen korkein kohta, loppupäivä olikin lähinnä alamäkeä ja sääkin parani. Takesi-pikkukylän verenhimoiset koirat olivat matkan pelottavimmat eläimet. Ensimmäisen yön vietimme paratiisimaisen vehreässä laaksossa, jota ympäröivät vuoret ja vesiputoukset.

Toisena päivänä laskeuduimme vuorten rinteitä kiertäviä polkuja ja päädyimme lopulta subtrooppiselle yunga-alueelle. Oppaidemme toiminta alkoi vaikuttaa hieman hapuilevalta: Kävelimme sillalle, joka olikin poikki, ja jouduimme palaamaan ja käyttämään kiertotietä. Yöpymispaikkamme oli läheisen kaivoskylän varaston vieressä, ympäristö oli roskainen ja ympärillämme käveli kanoja ja lehmiä. Kokki-opas ja kantaja jättivät meidät tähän ja lähtivät etsimään kerosiinia, joka oli päässyt loppumaan.

Kolmantena päivänä kävelimme parin tunnin matkan lähikylään, josta bussime lähti. Bussikyyti tuli kun ehti, reippaasti myöhässä. Paluumatka oli hurja, kun bussi mutkitteli jyrkänteiden reunoilla. Onneksi kuski ei varmasti ollut ensimmäistä kertaa tällä tiellä...

Ehkä hienointa retkessä oli luonnon rauha: emme nähneet ketään muuta vaeltajaa reitillä. Kivetty inkapolku oli komea, ja maisemat jylhiltä vuorilta avocadoja ja banaaneja — ja myös koka-lehteä — kasvavaan laaksoon vaikuttavia. Vaikka opastus ei aina vakuuttanutkaan, oli toisaalta mukavaa, että turismi tuo töitä. Sekä kokki-opas Ignacio että kantaja Javier puhuvat äidinkielenään aymaraa ja ovat kotoisin lähialueilta.

14.3.06

Vaellukselle kohti alamaita

Käytiin äsken varaamassa Takesi-reitille kolmen päivän opastettu vaellus Akhamani Trek -yrityksen järjestämänä. Koska emme ehdi tehdä perinteistä Macchu Picchulle päättyvää inka-reittiä (joka olisi myös pitänyt varata kuukausi etukäteen), teemme nyt vaihtoehtoisen vaelluksen. Tämäkin reitti kulkee jo mahdollisesti ennen inkoja rakennettua, kivettyä polkua pitkin ja on nopein tapa päästä kävellen altiplanolta subtroopiikissa oleviin kyliin.

Ilmeisesti huomenna alkavalle vaellukselle ei tule ketään muita meidän, kantajan ja kokin lisäksi, koska nyt ei ole vaellusten sesonkiaika. Sadekausi on kuitenkin lopuillaan, joten sään pitäisi olla miellyttävä.

Tuntuu vähän kummalliselta, kun ei tarvitse kantaa telttaa eikä ruuanlaittovarusteita. Toisaalta näin lyhyellä varoitusajalla vaelluksen järjestäminen itse olisi ollut hankalaa. Ja eipähän eksytä subtroopiikkiin!

13.3.06

Jeeppiretki Bolivian ylängöllä

Viime tiistaista perjantaihin olimme jeeppiretkellä Bolivian ylängöllä, jonne pääsimme suoraan Tupizasta. Alunperin tarkoituksemme oli tehdä retki Uyunista, mutta se, että emme saaneet junapaikkoja Uyuniin, osoittautui hyväksi onneksi: pääsimme lähtemään retkelle Tupizasta jo seuraavana aamuna ja reittiin kuului pieniä kyliä, joita ei olisi nähnyt Uyunista tehdyllä retkellä.

Retki oli onnistunut mukavan matkaseuran ja hyvän opaspariskunnan, Alberton ja Elizabethin, ansiosta. Seuranamme oli Xavier Ranskasta ja Nils ja Kristin Tanskasta. Paikalliset oppaat osasivat kertoa meille paljon kylistä, kaivoksista, traditioista ja Bolivian poliittisesta tilanteesta.

Koko retken ajan olimme yli 3600 metrin korkeudessa, korkeimmillaan kävimme 4930 metrissä, koko läntisen Euroopan yläpuolella. Korkeus tuntui päänsärkynä, hengästymisenä ja hetkittäin lihasten puutumisena. Vähitellen korkeuteen tottui. Paikalliset käyttävät kokalehtiä teenä tai pureskellen muun muassa korkeuden vaikutusten lievittämiseen. Me matkalaiset luotimme lähinnä ibuprofeenin ja parasetamolin voimaan.

Neljän päivän aikana ehdimme nähdä monenlaista luontoa: flamingoja värikkäissä järvissä, korkeita vuoria, geysirejä, kaktuksia ja Salar de Uyunin, maailman suurimman suola-aavikon. Pääsimme myös uimaan hiukan rikintuoksuisessa, mutta ihanan lämpimässä, kuumassa lähteessä. Mieleen jäi luonnon karuus. Näin korkealla ekosysteemit ovat hauraita, ja niiden säilyminen tuntuu lähes uskomattomalta.

Luonnon lisäksi kiinnostavaa oli nähdä, kuinka ihmiset voivat elää ja tulla toimeen korkealla vuoristossa. Altiplanolla eletään hyvin samalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten. Elämä perustuu laamankasvatukseen. Kerran vuodessa kylästä lähdetään monen kuukauden matkalle suurempaan kaupunkiin myymään laaman lihaa ja villaa. Tuloilla ostetaan muita elintarpeita, kuten maissia, perunoita, öljyä ja sokeria. Nykyisellään elämä on kuitenkin hyvin köyhää. Siksi kylien miesväki etsii töitä kaivoksista ja kaupungeista. Kouluttamattomalle maaseudun väestölle työtä on huonosti tarjolla.

Lepopäiviä 4000 metrissä

Tultiin aamulla La Paziin, Bolivian suurimpaan kaupunkiin (virallisesti maan pääkaupunki on Sucre). Kaksi edellistä päivää toivuttiin matkan rasituksista Potosíssa, maailman korkeimmalla olevassa kaupungissa.

Boliviassa matkaaminen ja eläminen on länsimaiselle turistille halpaa. Kahden hengen huone La Pazissa ilman omaa suihkua maksaa 5 euroa yöltä, kolmen ruokalajin lounas 2 euroa ja 9 tunnin bussimatka parhaalla bussilla 7 euroa. Toisaalta tuontituotteista, kuten länsimaisesta suklaasta, voi joutua pulittamaan muuhun hintatasoon nähden valtavia summia.

Toisin kuin Chilessä ja Argentiinassa, Boliviassa eurooppalainen kulttuuri on vain pinnalle ripoteltua. Mikään ei toimi aivan niin, kuin olettaisi. Bussit lähtevät kun ehtivät, ja jopa hienompaan yöbussiin pakataan paikkojen loputtua matkustajia käytävälle nukkumaan. Kaoottisuus on myös kiehtovaa. Taidetaan olla aika kaukana kotoa.

10.3.06

Boliviassa

Palattiin neljän päivän retkeltä Bolivian altiplanon luonnosta. Näimme paljon kauniita maisemia ja kuulimme paikallisten tarinoita. Tästä kaikesta lisää paremmalla ajalla. Tänään jatketaan Potosíin, jonne saavumme illalla. Niin, tutuille tiedoksi: täällä Boliviassa eivät meidän kännykät tunnu toimivan.

3.3.06

Muutama uusi kuva

Laitettiin muutama uusi matkakuva verkkoon. Netit on täällä vähän hitaita eikä koneista löydy kamera-ajureita, eli saa nähdä milloin saadaan lisää kuvia nähtäville. Viimeistään Suomesta!

Matkakuulumisia

Ollaan päästy Buenos Airesista nyt eteenpäin. Eilen vietettiin rauhallinen välipäivä Cordobassa puistossa hengaillen ja keskustaa ihmetellen. Tänään tultiin Saltaan, täällä ympäristössä olisi tarkoitus viettää muutama päivä ennenkuin jatketaan kohti Boliviaa.

Kierrettiin läpi Buenos Airesin kirjakauppoja Bolivian ja Perun opaskirjoja etsien. Let´s Go Peru löytyi melkein ensiyrittämällä. Bolivian opaskirjoja ei löytynyt mistään niistä kymmenistä kirjakaupoista, joissa kävimme, edes espanjaksi. Seuraavana päivänä menimme englanninkieliseen kirjakauppaan, jossa oli Rough Guide Bolivia. Nyt voi taas jatkaa matkaa tyytyväisin mielin.

Viimeisenä Buenos Airesin iltana käytiin syömässä rannan Siga la vaca -parillapaikassa, jossa sai lihaa ja salaatteja niin paljon kuin vain jaksoi syödä. Suosittuun ravintolaan oli yli tunnin jono. Kokemus toi hiukan mieleen ruotsinlaivan, mutta liha oli herkullista argentiinalaista ja hyvä salaattipöytä ruokki Annin vatsaa.

Käytiin myös Xul Solarin, hullun argentiinalaisen maalarin ja keksijän, museossa. Solar oli Borgesin ystävä ja vaikutti visioillaan Airesin kirjallisiin piireihin. Maalaamisen ohella hän kehitti omaa mystistä uskontoaan, muokkasi pianoja laittamalla niihin erikoiset, värikkäät koskettimet ja puhui itse kehittämäänsä kieltä. Maalaustyyliltään Solar muistuttaa Kleetä.

1.3.06

Rock-musiikkia ja yöelämää

Turisteille tarjottavan tangon lisäksi rock on argentiinalaisille tärkeää. Rolling Stones soitti täällä viime viikolla, ja nyt, Rollari-huuman tuskin vielä laannuttua, odotetaan jo huomista U2:n keikkaa. Tänään törmättiin ihmisjoukkoon, joka odotteli hienon pikkuhotellin edustalla Bonoa.

Pari iltaa sitten juteltiin pienessä San Telmon rokkibaarissa paikallisten nuorten kanssa. Porukassa oli kaksi 19-vuotiasta tyttöä ja yksi 21-vuotias poika. Toinen tytöistä oli raskaana. Oli hauskaa päästä kerrankin juttelemaan paikallisten kanssa, koska sosiaaliset kontaktit jäävät matkalla helposti muutaman sanan vaihtoon kaupan kassan kanssa ja jutteluun muiden matkaajien kanssa hostelleissa.

Illan aikana sai vähän otetta argentiinalaisuudesta. Nuoret olivat välittömiä ja aidosti kiinnostuneita puhumaan kanssamme. Melkeinpä ensimmäinen kysymys oli, ovatko argentiinalaiset meidän mielestämme ystävällisiä. Ilmeisesti ystävällisyys on luonteenpiirre, jonka täkäläiset kokevat omakseen. Pian keskustelu siirtyi — kuinkas muutenkaan — jalkapalloon ja argentiinalaiseen rock-musiikkiin.

Nuorten mielestä ehkä paras argentiinalainen rock-yhtye on Callejeros. Yhtyeen nimi tuo kylmiä väreitä monelle argentiinalaiselle, sillä hieman yli vuosi sitten yhtyeen konsertissa Buenos Airesissa kuoli 200 ihmistä, kun ilotulitteet sytyttivät liian täyteen ahdetun tilan palamaan. Toisen tytöistä poikaystävä oli ollut mukana konsertissa. Nyt yhtye on monien vastustuksesta huolimatta aloittamassa uudelleen keikkailun.

Lähdimme nukkumaan aamuviiden maissa, jolloin baari jäi vielä täyteen ihmisiä. Ja tämä tapahtui siis sunnuntaiyönä.

Borges-lainaukset kateissa

Buenos Aires on myös Borgesin kaupunki. Mieleen jäi kaksi Borges-lainausta, mutta molemmat ovat katoamassa epämääräisten muistojen tavoin, eikä niitä löydy edes netistä.

Ensimmäinen ajatus oli kuoleman lohdullisuudesta. Borges sanoi, että aina kun asiat pelottavat, hän muistuttaa itseään siitä, että onneksi elämä on rajallinen. Hänen mukaansa mikään loputon ei koskaan ole erityisen kiinnostavaa.

Toinen ajatus liittyi Buenos Airesiin, kaupunkiin, joka kiehtoo Borgesia vaikka hän ei saa siitä otetta — tai sen vuoksi.

Molempien ajatusten runollinen muoto on kuitenkin kateissa ja ne latistuvat riviksi sanoja. Pitää varmaankin lukea Borgesia matkan jälkeen ja katsoa millaisessa muodossa nämä kaksi ajatusta teksteissä kerrotaan.

Ammattimaiset koiranulkoiluttajat

Buenos Airesin hienommilla asuinalueilla on ammattimaisia koiranulkoiluttajia, jotka voivat ulkoiluttaa yhtäaikaa jopa kymmentä koiraa. Ehkä se on parempi kuin kotona Suomessa, jossa koirat voivat olla pitkät päivät yksin kerrostaloasunnoissa.

Pieni pullo kuohuviiniä

Ostettiin Palermon ruokakaupasta pieni kuohuviinipullo, joita sieltä sai kätevästi kylminä jääkaapista. Olisikohan tällaisia Stockmannilla, mikäli Akon monopoli purettaisiin? Olo tuntui hiukan porvarilliselta mutta juhlavalta, kun kävelimme pitkin öistä katua kuplivaa naukkaillen.

Buenos Aires

Buenos Aires vaikutti aluksi hankalalta suurkaupungilta. Mitä enemmän kaupungista on saanut otetta, sitä mukavammalta se on alkanut tuntua. Tänään ollaan viidettä ja viimeistä päivää täällä.

Eurooppalaisia suurkaupunkeja muistuttava BA on silti omanlaisensa. Välillä kaupunki tuntuu Madridilta, mutta toisaalta Italiasta tulleiden siirtolaisten ansiosta kaupungissa saa tuorepastaa ja herkullista jäätelöä. Buenos Airesia on myös kutsuttu tämän mantereen Pariisiksi.

Kaupunki jakautuu pohjoisosaan, keskustaan ja eteläosaan. Näistä pohjoisosa on ylellistä varakkaiden asuinaluetta, kun taas etelän kujilla voi aistia työläiskortteleiden tunnelman. Keskusta on sekamelska, jossa taksit vilistävät yhdeksänkaistaisilla kaduilla ja jossa sijaitsevat myös ostoskadut.

Hostellimme oli etelässä San Telmon kaupunginosassa, jossa on mukavia pikku ravintoloita ja antiikkikauppoja. Kahtena iltana katselimme puistoja ja iltaelämää pohjoisen Palermossa. Siirtyminen etelästä pohjoiseen tuntui dramaattiselta: kaupunki ja sen asukkaat ovat eri alueilla kovin erilaisia.

Suuria ajatuksia matkaamisesta

Matkantekoon liittyy ajatus täydellisestä vapaudesta. Matkat pakenevat nopeasti juoksevaa aikaa muuttamalla vanhenemisen ja velvollisuudet ikuiseksi nuoruudeksi. Nuoruudessa ei ole vastuuta muuta kuin itsestään ja kesälomat ovat loputtoman pitkiä.

Matkaamisen vapaus on kuitenkin näennäistä, sillä matkalla tietää aina, että on poissa arjesta vain väliaikaisesti, lainannut itselleen vähän lomaa. Matka ei siis ole muuta kuin nuoruuden illuusio, jossa vastuu odottaa aina matkalta palaavaa.

Matkakuukausilta vaatii myös enemmän kuin arjelta. Arkiviikot voivat velloa eteenpäin tasaisen turvallisena massana, jossa muutokset ovat hitaita ja ennakoitavissa. Matkalla on sen sijaan pakko nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa.

Lopulta on lohdullista, että kesälomat päättyvät joskus. Vasta matkalta paluu antaa oikeutuksen matkalle, kun voi tuoda arkeen iloisia asioita maailmalta, nauttia tuttuudesta ja tavata ihmisiä, joita on kaivannut.

-Janne

Puolimatkassa

Kuukausi matkaa takana, toinen edessä. Kaksi kuukautta tuntuu yhtä aikaa lyhyeltä ja pitkältä. Moni kohtaamamme matkaaja viettää matkalla paljon pidempään. Vuoden maailmanympärimatka tai neljä kuukautta Etelä-Amerikassa ovat tyypillisiä matka-aikoja. Kahdessa kuukaudessa näin isosta mantereesta näkee vain vähän. Silti välillä tuntuu, että aikaa on liikaakin. Voisin jo vaihteeksi olla muissakin rooleissa kuin matkaajana, näkemässä ja kokemassa joka päivä lisää. Ihmisiä olisi mukava kohdata muutenkin kuin pikaisesti, ohimennen. Vaivihkaa mieleen muistuu, miten ihania asioita ovat ruoanlaitto omassa keittiössä, tutut bussiyhteydet ja oma vaatekaappi. Työpaikallakin on lopulta aika mukavaa.

Matkaväsymys on hetkellistä. Hyvin nukuttu yö tai uusi, kiinnostava kaupunki innostavat jatkamaan reissua. Pidempien matkojen kaipuu ei kuitenkaan ole herännyt. Kaksi kuukautta on sopivan rajallinen aika, josta osaa nauttia niin kauan, kuin sitä kestää.

-Anni

Rosmousta maailmalla

Bussimatkalla Buenos Airesiin Jannen makuupussi katosi. Janne laittoi sen bussin ylähyllylle aamulla, ja muutaman tunnin kuluttua Buenos Airesissa se ei enää sieltä löytynyt. Soitettiin myöhemmin bussifirman kadonneiden tavaroiden palveluun, mutta makuupussia ei siellä ollut.

Toinen, pienempi varkaus sattui Santiagon hostellissa, jossa Anni unohti käsilaukkunsa sisäpihalle yhtenä lämpimänä iltana. Joku oli tuonut laukun aamulla pihalta sisälle, mutta napannut välissä ilmeisesti itselleen mukavan löytöpalkkion. Eräs hostellin vieraista katsoi aamulla häpeisen oloisena toiseen suuntaan, kun kiittelimme häntä aamulla siitä, että hän oli vihjannut, missä laukku voisi olla. Ehkä kaverin omaatuntoa vähän soimasi tai sitten krapula vain pisti pään koville, tiedä häntä.

Onneksi mitään arvokkaampaa, esimerkiksi kameraa, passia tai lompakkoa, ei ole viety. Pahinta olisi jos matkakuvat katoaisivat. Anttilasta ostetulla makuupussillakin oli enemmän käyttöarvoa kuin rahallista arvoa.

Patagoniassa

Luin bussimatkalla Bruce Chatwinin In Patagonia -kirjan, joka oli kiinnostavaa luettavaa, kun monet paikat olivat tuttuja matkalta. Chatwin kertoo kirjassaan vain vähän omasta matkastaan ja enemmän Patagonian ihmiskohtaloista.

Kirjaa lukiessa tajusi, kuinka monikulttuurinen Patagonia on. Alueella on erilaisia siirtolaisia, jotka ovat tulleet paeten lakia tai sotaa, uutta onnea etsien tai rikastumisen toivossa. Rikkailla on ollut valta, jota puolustamaan on välillä tarvittu armeijan apua.

Eräs yllättävä siirtolaisryhmä on walesilaiset, jotka saivat maapläntin Puerto Montin läheltä ja perustivat sinne uskonnollisen yhteisön. Walesilaiset olivat ainoita siirtolaisia Patagoniassa, jotka elivät sovussa intiaanien kanssa riistämättä heitä tai pakottamatta heitä sopeutumaan länsimaisiin tapoihin.

Kirjan esipuheen perusteella jäin ihmettelemään, miksi Chatwin kuoli niinkin nuorena kuin 48-vuotiaana, vuoden nuorempana kuin Douglas Adams. Wikipedia tiesi kertoa, että syynä oli AIDS. Chatwin oli yksi ensimmäisistä tunnetuista AIDS:iin sairastuneista briteistä.

-Janne

Pohjoisen lämpöön

Selvittiin viileästä etelästä kesäiseen Buenos Airesiin kahdella pitkällä bussimatkalla. Täällä huomaa jo pitävänsä neljän tunnin bussiyhteyttä lähiliikenteenä ja kahdenkymmenen tunnin reittiä tavallisena yöbussimatkana.

Ensimmäinen bussi vei meidät Rio Gallegosista Puerto Madryniin, jossa nukuimme yhden yön ja vietimme päivän läheisessä Peninsula Valdésin luonnonpuistossa, jossa näimme merileijonia, merinorsuja, vielä hieman lisää pingviinejä sekä parkkipaikalla vilistäviä armadilloja. Olimme taas mukana turistikierroksella, koska se oli helpoin tapa päästä alueella paikasta toiseen. Jätimme kuitenkin tällä kertaa veneretken väliin ja istuimme rauhassa rannassa piknikillä. Nyt ei ole valassesonki, joten veneestä olisi nähnyt todennäköisimmin ainoastaan merileijonia.

Puerto Madrynista jatkettiin suoraan Buenos Airesiin. Kiva olla täällä lämpimässä.

24.2.06

Uutisissa maailmalla

Matkalla huomaa olevansa välillä useita päiviä uutispimennossa ilman, että tietää lainkaan, mitä maailmalla tai edes maassa, jossa matkustaa, tapahtuu. Uutiskatve tuntuu joskus hyvältä: aina ei tarvitse tietää minuutin tarkkuudella, mitä kaikkia typeryyksiä on milloinkin tapahtumassa ympäri maailman.

Välillä pitää kuitenkin päivittää tietoja tapahtumista, joko netistä, lehdistä tai satunnaisista tv-ruuduista. La Nacion -lehden verkkoversio vaikuttaa hyvältä, samoin päivittäin ilmestyvä englanninkielinen Buenos Aires Herald.

Aamiaista syödessä tänä aamuna katsottiin tv:stä Buenos Airesin rankkasateita. Saa nähdä, minkälainen sää on huomenillalla, kun saavumme bussilla kaupunkiin. Säätiedotusten mukaan ilman pitäisi olla jo viikonloppuna parempi.

Isoin uutisaihe täällä on ollut Rollareiden konsertti, jota on hehkutettu kaikissa lehdissä jo viimeisen viikon ajan. Konsertti on johtanut Buenos Airesissa eurooppalaisia futismellakoita vastaaviin kahakoihin konserttistadionin ulkopuolella, joissa useita ihmisiä on loukkaantunut. Poliisi on ampunut kumiluodeilla riehuvia, liputtomia rollarifaneja.

22.2.06

Kommentointi korjattu

Bloggausten kommentointi ei vaadi enää rekisteröitymistä Blogger-palveluun. Nyt siis kommenttien kirjoittamisen pitäisi onnistua aikaisempaa helpommin.

Jäätikön juurella

Siirryttiin Chilestä Argentiinan puolelle ja ollaan nyt El Calafatessa. Tämä pikkukaupunki näyttää elävän pääasiassa turisteista, jotka pysähtyvät kaupungissa matkalla johonkin Patagonian luontokohteista. Kaupungissa on yksi pääkatu, ja sivukaduista suuri osa on päällystämättömiä.

Eilen käytiin katsomassa Perito Moreno -jäätikköä, joka sijaitsee Los Glaciares -luonnonpuistossa.

Koska Torres del Painessa oltiin jo päästy retkeilemään Patagonian luonnossa, meille riitti tällä kertaa opastettu kierros jäätikölle. Oman huvittavan lisänsä retkeen toivat englantia, espanjaa ja ranskaa sujuvasti vuorotellen ja sekaisin puhuva opas sekä minibussin ovi, joka loppumatkasta ei suostunut enää pysymään kiinni. Takaisin menimmekin sitten kilpailevan matkatoimiston kuljetuksella.

Perillä luonnonpuistossa meidät kuljetettiin laivalle, joka vei järvelle katsomaan jäätikköseinämää. Vaikka lisämaksullinen laiva-ajelu osana ohjelmaa ärsyttikin vähän, laivalta sai erilaisen näkökulman jääseinämään ja pääsi kokemaan aallot, jotka suuren jäälohkareen veteen putoaminen aiheuttaa. Laivaretken jälkeen jäätikköä pääsi katselemaan rauhassa sen edessä olevaan niemeen rakennetuilta tasanteilta.

Jäätikon läheltä erottuivat jään muodot ja monet värit, valkoisesta tummaan siniseen. Myös halkeilevan jään äänet olivat komeaa kuunneltavaa.

20.2.06

Torres del Paine valloitettu!

Tehtiin W-reitti Torres del Painen luonnonpuistossa. Reitin nimi viittaa sen muotoon: reitti käy kolmessa vierekkäin olevassa kuvankauniissa laaksossa.

Emme halunneet raahata Suomesta mukanamme täyttä vaellusvarustusta, joten vuokrasimme varusteet PatagoniaAdventure-hostellimme yhteydessä toimivasta yrityksestä. Saimme sieltä hyvän, mutta hiukan hintavan varustuksen, joka maksoi vajaa 10000 pesoa, eli noin 15 euroa päivää kohden. Rahalle vastineeksi saimme hyvän North Face -teltan, yhden makuupussin (Anni käytti omaansa), kaksi makuualustaa, kaasukeittimen ja Jannelle Gore Tex -takin. Omat hyvät vaelluskengät olivat reissussa kullanarvoiset.

Ostimme kaupasta säkillisen kuivamuonaa vaellusta varten, ja saimme melkein kaiken siitä syödyksi. Tonnikalapasta parmesaanilla ja sieniriisi simpukoilla olivat herkkua. Kaasukeitin toimi hyvin ja oli mukavaa olla omavarainen ruuan suhteen. Puiston retkeilymajoissa, refugioissa, voi myös syödä, mutta se on kallista ja esimerkiksi illallisille pitää ilmoittautua kaksi tuntia etukäteen. Viimeistä iltaa puistossa juhlistimme refugio-illallisella.

Vaellus oli raskas, mutta vaivansa arvoinen. Melkein joka osuudella maisemat olivat täysin erilaiset ja joka välissä avautui uskomattomia näkymiä. Kohokohtia olivat Torres del Painen kolme kivimonoliittihuippua, turkoosi Lago Nordenskjöld, lumihuippuiset vuoret ja Greyn jäätikkö.

Yhteensä vaellukseen meni kaksi vajaata ja neljä kokonaista päivää, joka oli ainakin meidän lähtökunnollamme oikein sopiva aika. Anni on toipunut vaelluksesta paremmin, Jannella on vielä polvet kipeinä niin, että portaiden kiipeäminen ylös ja alas tuntuu tuskalliselta.

Sää yllätti puistossa monta kertaa. Yhtä aikaa oli välillä mieletön tuuli, rankkasade ja auringonpaiste. Tuulenpuuskien nopeus saattaa puistossa kuulemamme mukaan olla jopa 40-60 metriä sekunnissa!

14.2.06

Matkakuvia verkossa

Saatiin muutama kuva verkkoon. Myöhemmin laitetaan varmaan lisää, jos vain löydetään nettikahviloita, joissa on riittävän nopea yhteys.

Tuulisessa kaupungissa

Punta Arenas on yksi maailman eteläisimmistä kaupungeista. Koska olimme kaupungissa loppukesästä, on vaikea kuvitella, millainen se on keskellä talvea. Nytkin tuuli lennätti kaiken irtonaisen ilmaan ja piti hereillä yöllä.

Kävimme kaupungin ensimmäisessä kivitalossa, Sara Braunin palatsissa. Talo on rakennettu 1800-luvun lopulla lammasomaisuudella. Leskeksi jäänyt Sara Braun haetutti käsityöläisiä Euroopasta talonrakennukseen ja toi sieltä kaikki materiaalit. Taloon oli tuotu myös muun muassa Steinwayn flyygeli.

Tuntuu kummalliselta, että joku on päättänyt rakentaa tällaisen talon maailman laidalle, kaupunkiin, joka vieläkin tuntuu olevan vähän sivussa maailman menosta. Eurooppalaisen tyylin seuraaminen kaukaisen mantereen tuulisella reunalla ei varmasti ole ollut helppoa.

Valkoisten muurien sisällä

Kiertelimme päivän verran Punta Arenasissa. Vaikuttavin kokemus oli kävely paikallisella hautausmaalla. Matkoilla hautausmaat kiinnostavat, sillä ne kertovat tarinoita ihmisten elämästä, kaupungin historiasta ja paikallisesta kulttuurista. Täälläpäin haudan tulee olla mahdollisimman komea, ja monella suvulla olikin oma hautamausoleumi.

Valkoisten muurien sisällä kohoavat valkoiset rakennukset ja suuret, muotoon leikatut puut muodostivat kummallisen kuolleitten kaupungin. Tunnelma ei kuitenkaan ollut synkkä, sillä hautoja koristivat lukemattomat kukkaset, ja osa haudoista loisti kirkkaissa väreissä. Miksipä haudat tosiaan eivät voisi olla yhtä yksilöllisiä kuin ihmisten elämät, joiden muistoina ne ovat.

Vastoinkäymisiä ja vesilintuja

Isla Magdalenalle pääseminen osoittautui oletettua vaikeammaksi. Comapa-matkatoimiston iso lautta oli lauantaina varattu turistiryhmälle, joten tavallinen retki saarelle oli peruttu. Muiden matkatoimistojen retket tehtiin pienemmällä aluksella, jolla ei kovan tuulen takia päässyt merelle. Sunnuntaille varaamamme pingviiniretki siis peruttiin. Retkeä odotellessa vietettiin ylimääräinen päivä Punta Arenasissa, mutta rauhallinen ajanvietto oli oikeastaan aika mukavaa.

Perutun saariretken sijaan pääsimme Seno Otwaylle katsomaan pingviinejä läheltä. Vaikka Magallhãesin salmeen olisi ollut hienoa päästä, oli tämäkin pingviinien keskellä kuljeskelu elämys.

12.2.06

Kisailua etelässä

Nähtiin Punta Arenasin torilla Patagonia Expedition Racen joukkueet poseeraamassa rivissä. Osallistujat maksavat 1400 taalaa siitä että saavat kisailla kymmenen päivää Etelä-Patagonian maisemissa. Palkintoja kisasta ei saa.

Koko Patagonia tuntuu olevan erilaisten luontoihmisten ja seikkailijoiden huvipuisto, jossa voi vaellella, kajakoida ja kiivetä vuorille. Matkalaiset ovat ulkomaalaisia Amerikasta tai Euroopasta, chileläisiä reissaajia emme ole täällä vielä tavanneet.

11.2.06

Melkein mantereen kärjessä

Selvittiin maailman laidalle Etelä-Patagonian Punta Arenasiin. Bussimatka kesti 35 tuntia, jonka aikana pysähdyttiin kahdesti. Matka sujui yllättävän helposti upeita maisemia katsellessa ja kirjoja lukiessa, vaikka jalat vähän puutuivatkin.

Tuntuu hienolta, että päästiin tänne asti maata pitkin. Suurin osa edellisessä hostellissa tapaamistamme oli mennyt Etelä-Chileen lentäen. Nyt tarvitsisi tämän mantereen kartan, että voisi piirtää pitkän viivan!

Bussimatkan ensimmäisen päivän ilta meni Andeja auringonlaskussa ihaillessa. TV:stä näytettiin muun muassa hölmö komedia, jossa kaksi heteromiestä eksyi homoristeilylle, ja tietysti myös 80-luvun musiikkivideoita. Yön jälkeen ympärillemme avautui Argentiinan loputon tasanko, jolla nähtiin kaksi paikallista cowboyta ja laaman sukuinen otus.

Tänään ollaan hoidettu asioita, kuten viety pyykkiä pesulaan. Illalla varmaan kokkaillaan omia ruokia hostellilla. Bussieväiden ja kummallisten paikallisten ruokakokemusten jälkeen itse laitettu ruoka houkuttelee. Huomenna mennään Magalhãesinsalmen Isla Magdalena-saareen katsomaan vähän lisää pingviinejä, jos sää sallii. Ensi viikolla matka jatkuu Torres del Painen luonnonpuistoon.

8.2.06

Hostellit Chilessä

Chilen hostelliskene vaikuttaa hyvältä. Let´s Go -opaskirjamme suosittelemat hostellit ja Backpackers in Chile -palvelun vihkosesta löydetyt paikat ovat olleet mainioita. Monissa paikoissa on ollut yhteisiä tiloja hengailua varten, kirjanvaihtomahdollisuus, Internet, keittiö ja aamupala.

Luontohavaintoja

Kävimme päiväkävelyllä Chiloén luonnonpuistossa. Tie puistoon kulki tutunnäköisessä maastossa, vaikka läheltä katsottuna kasvit ovatkin täysin toisenlaisia kuin koti-Suomessa.

Tepual-sademetsä, jonka kohtasimme perillä, oli kuitenkin jotain aivan muuta. Puut kasvoivat kerroksittain ja kasvillisuus muodosti villejä siltoja ja kujia. Metsässä saattoi kuvitella kasvavan tuntemattomia rohtoja, joita vain paikalliset parantajat sieltä osaisivat hakea. Rantadyynejä hallitsivat valtavat raparperia muistuttavat kasvit. Valtameren rannassa oli suuria aaltoja ja vain muutama ihminen.

Delfiinejä ja mökkitunnelmaa

Vietimme kaksi yötä Chiloen Chonchissa. Pikkukylä oli rauhallinen ja tuntui aidolta kyläyhteisöltä. Ensimmäisenä iltana rannassa näytettiin elokuvaa auton katolle rakennetulla kankaalla, ja kylän väki kokoontui kadulle katselemaan.

Ikkunastamme näkyi jälleen meri, ja Esmeralda-hostellin kanadalaissyntyinen omistaja Carlos teki loistavan kalaillallisen. Huoneemme oli ulkorakennuksessa, jota ympäröivät omena- ja luumupuut. Tunnelma oli kuin kesämökillä — onneksi Suomen kesäkin lähestyy.

Aamiaisella katselimme merta, jossa delfiinit hyppivät aamuauringossa. Kauankohan tämä pikkukylä pysyy samanlaisena?

6.2.06

Pingviinejä katsomassa

Omatoimimatkailuun kyllästyneinä varasimme tänä aamuna kiertoajelun Chiloén pingviiniyhdyskuntaa katsomaan. Kiersimme "Islotes de Puñihuil" -luodot kumiveneellä ja pääsimme ihmettelemään ainoata pingviiniyhdyskuntaa, jossa pesivät sekä humboldtin että magellanin pingviinit. Kesän loppuessa lajit lähtevät eri suuntiin: humboldtit pohjoiseen ja magellaanit etelään.

"Pingviinisafari" isojen aaltojen keskellä oli elämys ja luontokuviakin taidettiin saada.

Vuoden 1960 maanjäristys

Chiloén saaristossa opas esitteli saksalaisten rakentaman junaradan jäänteitä, jotka olivat rantahiekalla, vain muutaman metrin päässä merestä. Alun perin rata ei kulkenut näin lähellä rantaa, vaan maaston muodot muuttuivat vuonna 1960, kun historian voimakkain mitattu maanjäristys ja sen synnyttämä hyökyaalto aiheuttivat tuhoja näillä Chilen alueilla.

Kuvat Chiloésta tuhon jälkeen näyttävät kuinka täydellisesti talot tuhoutuivat. Ancudin kaupunki on kuitenkin viehättävä, vaikka vanhoja rakennuksia ei rannassa enää olekaan.

Juomakulttuuria

Vaikka luulisi, että tällä puolen maailmaa juomakulttuuri muodostuu lähinnä viineistä, olemme matkan aikana kokeneet myös muita nestemäisiä elämyksiä.

Yllättävintä lienee, että chileläiset osaavat myös tehdä olutta. Saksalaisten maahanmuuttajien perintö näkyy protestanttisen kirkkoarkkitehtuurin lisäksi olutvalikoimassa, joka sisältää muun muassa mainiota tummaa bock-olutta. Paikallinen olut tulee Valdíviassa sijaitsevasta Kunstmannin olutpanimosta.

Ilon aiheena aurinkoisina päivinä ovat olleet myös hedelmämehut, joita Chilessä tehdään kaikista mahdollisista hedelmistä ja joita voi ostaa lähes joka kuppilasta. Erityisesti rasvaisten empanadojen, paikallisten lihisten, kanssa ateriakokonaisuuden muodostanut aprikoosimehu maistui loistavalta.

Viinitiloille emme ole ainakaan vielä ehtineet, joten viinikokemukset ovat jääneet muutamaan ruoan kanssa nautittuun lasilliseen paikallisia, arkisia punaviinejä. Gato Negro tuntuu olevan paikallinen viinien Coca Cola, jota myydään joka marketissa ja joka sponsoroi konsertteja ja urheilutapahtumia.

Matka etenee

Ollaan matkattu Valparaísosta etelään jo yli tuhat kilometriä. Alkumatka meni nopeasti yöbussissa, jolla kuljimme Santiagosta Valdíviaan. Vajaan 12 tunnin matka taittui mukavasti "salon cama" -mallisessa bussissa, jossa penkit sai avattua melkein makuuasentoon. Suomessa ei näin ylellisiä linja-autoja ole, mutta Chilestä puuttuvatkin lähes kokonaan rautatiet.

Nyt ollaan Chiloén saaristossa, Chilen Ahvenanmaalla. Tyyni valtameri näkyy hostal-huoneen ikkunasta.

3.2.06

Valparaíso kiipeilee kukkuloille

Tyynen valtameren rannassa makoileva, lähikukkuloille ulottuva Valparaíso on kiehtova kaupunki. Alakaupungista kukkuloille pääsee kiskoilla kulkevilla hisseillä. Kaupungin talot ovat värikkäitä ja kaikkialla liikkuu kulkukoiria ja -kissoja. Taloja on kukkuloilla kerroksittain.

Kuljeskelimme keskipäivän pilvipoudassa kaupungin laella ja otimme kuvia. Yövyimme kivassa Luna Sonrisa pikkuhostalissa, jossa oli mosaiikkipöytä, hyvä aamiainen ja pelkästään pohjoiseurooppalaisia matkalaisia. Kaupungista olisi voinut nauttia pidempäänkin, mutta bussiliput oli jo varattu. Ensi yönä matka jatkuu kohti etelää.

Nerudan kodit

Yllättäen matkallemme tuli teema, kun ihastuttiin Nerudan La Chascona -kotiin Santiagossa ja päätettiin käydä katsomassa loputkin kaksi kotia: Sebastiana Valparaisossa ja Isla Negra Chilen rannikolla.

Neruda sisusti kotinsa meriteemalla ja maailmalta keräilemillään esineillä. Kodit ovat leikkisä kokoelma portaita, laivojen keulakuvia, afrikkalaisia naamioita ja värikkäitä juomalaseja. Jokaisessa kodissa on myös baari tai useampia, joissa Neruda vietti aikaa ystäviensä kanssa. Baaritiskin taakse oli vain Nerudalla itsellään lupa mennä.

Kodit kertovat, että Neruda rakasti ystäviä ja leikkimieltä ja oli ikuinen romantikko. Olisikohan mahdollista tuoda omaan kotiin asioita, jotka muistuttavat, että elämää ei kannata ottaa turhan vakavasti?

31.1.06

Uusi maa, uusi pallonpuolisko, uusi manner

Matka alkoi. Kohdattiin aurinko yhtakkia. Matka toiseen vuodenaikaan tuntuu hienolta mutta hammentavalta, ja kauan kaivattu aurinko polttikin molempien niskat. Ei tata lampoa oikein tajua, kun tulee keskelta Suomen talvea.

Sunnuntaina Santiago oli melkein kuollut, mieleen jaivat kulkukoirat, joita on kaikkialla. Tanaan kaupunki herasi ja tuntui suurkaupungilta: vilkkaat kadut taynna monenlaisia ihmisia, liikemiehia ja kerjalaisia. Santiagosta on vaikea saada otetta, koska kaupungilla ei tunnu olevan turvallista keskustaa, johon turisti voisi paeta todellista elamaa.

Asutaan kivassa La Casa Roja -hostellissa, joka sopisi hyvin myos myohemman reissun hostellihengailuun. Nyt ei sita viela paljoa malta. Hostellissa on pari muutakin suomalaista, ehka matkan aikana tormataan viela muihinkin.

- Anni ja Janne

25.1.06

Sähkö Etelä-Amerikassa

Selvitin, mitä pistokkeita Etelä-Amerikka käytetään. Apuna oli Electricity Around the World-sivusto. Ilmeisesti monissa paikoissa käy tavalllinen eurotöpseli mutta lisäksi tarvitaan adapterit Argentiinan mysteeritöpseliä ja Perun ja Bolivian jenkkitöpseleitä varten.

Virta on onneksi suurin piirtein sama (220-230 V, 50-60 Hz) kaikissa matkan maissa. Ainoastaan La Pazissa ja Viachassa, Boliviassa on jostain kumman syystä 115V jännite. Mistäköhän tämä johtuu? Saiko joku jenkkifirma joskus myytyä sinne halpoja, käytettyjä muuntajia?

-Janne

Matkakuume kasvaa

Matkalle lähtö lähestyy, lauantaina pitäsi olla jo kaikki hommat hoidettu ja istua onnellisin mielin lentokoneessa. Tällä viikolla kuitenkin mukavaa laittaa elämäänsä sellaiseen pakettiin, että voi olla kaksi kuukautta poissa: hoitaa työtehtävät toisilla, siivota kämppä sekä järjestää lasku- ja verobyrokratiat. Jokainen pois luovutettu vastuutehtävä on kuin pieni paino, jonka voi ottaa pois hartioiltaan. Matkan jälkeen on sitten taas mukavaa, kun voi uudelleen pohtia, mitä kaikkea sitä tekisi.

-Janne

18.1.06

Vaelluskengät ostettu

Käytiin toissapäivänä Partioaitassa ja ostettiin Meindlin vaelluskengät molemmille. Anni sai minullekin myytyä ajatuksen siitä, että hyvät kengät kestävät oikein hoidettuna useita vuosia. Ja kyllä kelpaa pahimmilla syysmyräköillä pistää vaellusbootsit jalkaan, niin ei tunnu loska eikä lätäköt.

6.1.06

Etelä-Amerikka -aiheisia matkakertomuksia

Erilaiset matkakertomukset ovat hyvää ajankulua matkaa suunnitellessa. Niitä ei kuitenkaan pidä lueskella liian tarkkaan, jottei oma löytämisen riemu katoaisi matkalla — sama pätee matkaopaskirjoihin. Tässä alla joitakin Etelä-Amerikan matkakertomuksia ja -vinkkejä, joihin olen törmännyt:

Sanna näyttäisi olevan tällä hetkellä matkalla jossakin Perun ja Bolivian paikkeilla.

Sakari Kauppisen Perun matkapäiväkirja vuodelta 1999.

Third Class Travel on suomalainen mutta englanniksi kirjoitettu käynnissä oleva Etelä-Amerikan matkablogi.

Photo.netissä kuvitettu Patagonia-matkakertomus.

Pallontallaajat-forumissa matkakertomus matkasta Argentinasta ja Brasiliasta vuoden 2005 alussa.

Ecuador ja Peru -aiheinen matkapäiväkirja myös pallontallaajissa vuodelta 2002.

Antin perunmatka loppui jo, mutta matkablogista voi edelleen llöytyä hyviä vinkkejä.

About.comissa tietoa vaeltelusta Patagonian Torres del Paine -luonnonpuistossa: Trekking Torres del Paine. Torres del Painen kartta.

Aventuran vaellusesitteestä voi hakea inspiraatioita vaelluskohteiden valintaan.

Ja vielä Pallontallaajat-forumista: Peru off the beaten track -vinkkejä.

Nyyssikommentteja Buenos Airesin ympäristöstä.

Chile-Argentina -kommentteja

Nyt kun olen taas fiilistellyt illan mittaan matkaa ja matkakohteita, voisin yrittää keskittyä vähän aikaa huomisaamun todennäköisyyslaskennan välikokeeseen lukemiseen. Aihepiirin ei pitäisi olla mitään ydinfysiikkaa, mutta kovin vaikeaa on silti keskittyä lukemiseen edes muutamaa minuuttia ilman, että päässä alkaisi pyöriä esimerkiksi matkaan liittyvät asiat.

Markus myös Etelä-Amerikassa

Markus on lähdössä suunnilleen samoille nurkille kuin mekin Etelä-Amerikkaan ja on perustanut sitä varten oman erillisen blogin. Markuksen matka on vielä meidän matkaa hurjempi: Etelä-Amerikan matkailun lisäksi tarkoituksena on käydä vähän USA:ssa, olla neljä kuukautta vaihdossa Santiago de Chilessä ja tulla takaisin Uuden-Seelannin, Australian ja mahdollisesti Thaimaan kautta! Markus on pohtinut ennen matkaa samoja asioita, kuin mekin: miten kännykät toimivat matkalla, mitä rokotuksia tarvitaan.

Matkasuunnitelmat edistyvät, mutta hitaasti

Paljon emme ole ehtineet vielä suunnitella matkaa. Tuntuu että kaikki aika menee erilaisten asioiden selvittelyyn ja hoitamiseen täällä Suomessa. Todo-listalla on toistakymmentä asiaa, jotka pitää hoitaa ennen matkaa. Onneksi matkalla voi olla vähemminkin suunnitelmin. Kyllä sitä sitten paikan päälläkin keksii itselleen tekemistä!

Meillä on nyt keltakuume- ja lavantautirokotteet, hepatiitit oli jo ennestään. Varmistin myös puolustusvoimilta, että jäykkäkouristus on aikanaan annettu ja edelleen voimassa.

Kännykkäliittymien osalta olisi tarkoituksena tutustua Etelä-Amerikan prepaid-liittymien käyttöön. Soittamalla puhelut prepaid-kortilla voisi matkan aikana säästää rahaa, eikä tarvitsisi niin stressata sitä, paljonko puhelut tulevat maksamaan. Minkäköhän laisia pistokkeita muuten siellä on kännyköiden ja kameroiden lataamiseksi?

Malariaa varten otamme kevyimmän Heliopar-estolääkityksen, joka ei periaatteessa suojaa Etelä-Amerikan P. Falciparum -malariaa vastaan, mutta lienee sopiva kompromissi ssuojan ja ylihysteerisyyden välillä. Pallontallaajat-foorumissa mielipiteet malaria-lääkityksen tarpeellisuudesta vaihtelevat: joidenkin mukaan lääkitys on hätävarjelun liioittelua, toiset taas pitävät sitä kelpo ratkaisuna. Kansanterveyslaitoksen sivuilla on listattu rokotussuositukset ja malarian ehkäisy maittain.

Ennen matkaa pitäisi vielä hankkia kaikenlaista: hyvät vaelluskengät, päiväreppu, lääkelaukun täydennykset. jotenkin pitäisi saada sellainen rinkan sisältö, jota voi helposti täydentää paikan päällä ja joka on riittävä myös vähän viileämmilläkin säillä.

Myös matkaoppaita olisi tarkoitus hankkia: Euroopassa olemme suosineet Let's Go:n opaskirjoja, ja Let's Go:lla näyttäisikin olevan kirjat sekä Perua että Chileä varten. Tämä menee kuitenkin vähän ongelmalliseksi, sillä sitten pitäisi vielä hankkia vaikka Footprint-kirjasarjasta Argentinan ja Bolivian opaskirjat. Ja sitten alkaa olla jo sellainen määrä paperia mukana, että ei sitä kovin mielellään mukanaan kanna.

Alustavaa hahmotelmaa matkakohteista

Tässä alla on vähän alustavaa listaa paikoista, joissa voisi käydä matkan aikana. Markuksen kohdesivu on kiinnostava vertailun vuoksi. Näistä osa varmaan jää vielä pois ja muita tulee tilalle, viimeistään matkan aikana:

Argentina
+ buenos aires
+ mendoza (viinejä, hyvää raftingausta, Aconcagua-vuori)
+ cordoba
+ salta, cafayate (vanha city, "Train to the Clouds", red-soiled cafayate)
+ iguazu falls (?)

Peru
+ lima (erit vanha kaupunki - unesco)
+ andit (chilen ja perun välissä)
+ cuzco ja maccu piccu (täällä myös inka trail tms)
+ arequipa (miellyttävä miljoonakaupunki)
+ huancayo & junin (vähemmän turistista?)
+ huaraz (ehkä etelä-amerikan paras vaellusalue)
+ mancora (perun paras surffauspaikka)
+ chachapoyas, cajamarca, trujillo (jonkun tipsit north peruun)
+ Huascarán National Park (unesco, ??)
+ nascan viivat (unesco!)
+ arequipa (wanha kaupunki on unesco)

Chile
- santiago (ei kovin spessu suurkaupunki?)
+ valparaiso (satamakaupunki, pääsee santiagosta)
+ viña del mar (biitsi, pääsee santiagosta)
+ algarrobo (biitsi valparaison nurkilla?)
+ cajon del maipo (vuoria)
+ lake district (mahdollinen, sveitsiä, tulivuoria ja hot springsejä)

Patagonia
+ punta arenas (chile, piste mihin pääsee helposti)
+ ushuaia (argentinan puolella)
+ punta tombo (pink-viinejä!)
+ los glaciares (luonnonpuisto, el calafate ja el chaltén)
+ torres del paine (luonnonpuisto)
+ Cueva de las Manos (unesco, luolamaalauksia)

Bolivia
+ sucre (unesco, vanha piäkaupunki)
+ titicaca
+ salar de uyuni (suolajärvi)
+ bolivian amazonas
+ potosï (???)

Uruguay
+ colonia (pääsee bootilla basta, unesco)

12.12.05

Me mennään Etelä-Amerikkaan!

Ostettiin perjantaina lentoliput Etelä-Amerikkaan. Nyt on olo aika täpinöissä ja matkakuume on herännyt. Pallontallaajat-sivuston Etelä-Amerikka-foorumia käy katsomassa melkein päivittäin, vaikka uusia viestejä tulee ainoastaan harvakseltaan.

Lennetään tammikuun lopulla Santiagoon Chileen ja maaliskuun lopussa takaisin Limasta. Tarkoitus olisi käydä Chilessä, Patagoniassa, Argentinassa, ehkä piipahtaa Uruguayssa, Boliviassa ja Perussa.

Tätä matkaa on suunniteltu jo pari vuotta, hienoa, että vihdoinkin se näyttäisi onnistuvan! Nyt pitääkin sitten ostaa matkaoppaat, hoitaa rokotukset, laittaa kämppä lähtökuntoon, hoitaa työt läjään, ostaa vaelluskengät, suunnitella matkareitti ja hypätä lentokoneeseen!